1.jpg

Tuotanto

Paikallinen logistiikka

Oulun ja Jyväskylän logistiikkakeskukset ovat avoinna läpi vuorokauden, joten tavaravirrat eivät ole sidoksissa virka-aikaan. Oulun liikennekeskus on samalla pohjoisten tavaravirtojen keskusterminaali. Kaupungin keskeinen sijainti pohjois- kalottialueella ja hyvät liikenneyhteydet ovat myös kuljetusten suunnittelussa luonteva etu. Jyväskylän terminaali on merkittävä maantiekuljetusten valtakunnallinen risteys- ja ohjauskeskus. Muut omat terminaalit ovat Kemissä, Rovaniemellä ja Ylivieskassa.


Joustava tuotantorakenne

Tuotantorakenteen kehitystyön myötä on lisätty kuljetusten joustavuutta ja tuoteturvallisuutta. Jotta asiakas voisi olla varma saamastaan lisäarvosta, on kuljetuspalvelumme jaettu kolmeen sektoriin:

  • Omien kuljettajien ja oman kaluston perinteinen osuus Vähälä Yhtiöiden tavaravirrasta on lähes 35 %.

  • Sopimusliikennöitsijöiden panos on myös merkittävä: tuotantomuoto vastaa noin 35 % kuljetussuoritteista.

  • Yhdistetyillä kuljetuksilla hoidetaan pitkiä runkolinjavuoroja osittain rautateitse (noin 30%). Näin tasoitetaan investointipaineita, toimitaan entistä ympäristöystävällisemmin ja saadaan joustavaa lisäkapasiteettia.
Ympärivuorokautinen palvelumme toimii aikataulun ja suunniteltujen ajovuorojen mukaan koko maassa - kaikissa olosuhteissa, kaiken aikaa.


Liikenteen vuorojärjestelmä

Kuljetukset kootaan vuoroiksi, joiden tarpeiden mukaisesti suunnitellaan aikataulut sekä kunkin kuljetuksen vaatima kalusto ja työvoima. Reaaliaikainen prosessivalvonta seuraa ja valvoo vuorojärjestelmän tehokkuutta, turvallisuutta sekä tuloksellisuutta. Aukoton seuranta on mahdollista kehittyneen ja koko ketjuun ulottuvan tietojärjestelmän avulla. Tietoliikennettä on tehostettu myös hankkimalla ketjun kaikkiin yksikköihin ajoneuvokohtaiset työasemat.